The Virgin Suicides ***** (spoiler warning)

Nimestään huolimatta Sofia Coppolan läpimurtoelokuva The Virgin Suicides ei oikeastaan kerro itsemurhista. Se on läpileikkaus teini-ikäisten haave- ja tunnemaailmasta; siitä tuskasta ja vanhempien vastustamisesta, jonka murrosikäiset kokevat. Elokuva on karrikatyyri äärimmäisen ahdistavasta tunneloukusta, joka lopulta purkautuu mentaalisina itsemurhina. Coppola on tehnyt rohkean valinnan sillä, että hän jättää kaiken tämän katsojan pääteltäväksi, eikä lähde selittämään elokuvan tapahtumia edes sen kuvaaman haavemaailman logiikan mukaisesti. Mitään lisäyksiä ei löytynyt edes dvd:n lisämateriaaleista, jollaista oikeastaan odottelin. Arvatenkin tämä ärsyttää katsojia, jotka haluavat kysymyksiinsä välittömiä vastauksia.

Kuten monelle teini-ikäiselle, niin myös tässä elokuvassa, koti edustaa jonkinlaista vankilaa tai ahdistavaa paikkaa. The Virgin Suicides onnistuu kuvaamaan teiniangstia varsin universaalista näkökulmasta. Elokuvan vanhemmat edustavat nuorten ärsytyksen molempia päitä: kovan linjan konservatiivi äiti ja turhan kiltti, miltei saamaton isä. Vanhempia vastaan luonnollisesti kapinoidaan joka tapauksessa, joten argumentit kiukuttelulle haetaan joko liian tiukoista tai löysistä suitsista – mikään kurin voimakkuuden säädöistä ei ole sopiva. Vanhempien konservatiivisuus heijastuu kaikesta, kuten uskonnosta, sisustustyylistä, musiikkimausta tai yleensäkin kiinnostuksen kohteista. Näistä erilaisten maailmojen kuiluista jäi herkullisena tilanteena mieleen kohtaus, jossa Luxin ihastuksen kohde Trip on kutsuttu katsomaan perheen kanssa televisiota. Vanhemmat katsovat herkeämättä alligaattoreista kertovaa luontodokumenttia ja nuoret toisiaan.

Tyttöjen ”itsemurhien” syyt ovat miltei huvittavia: äiti otti pois rakkaat rock-levyt, kotiaresti, miltei sotilaallisen tiukka kuri, kotiintuloajat, vähän ymmärrystä juhlimiselle tai väärät vaatteet. Elokuvassa näitä asioita käydään läpi toki karummin, mutta teini-ikäisen tunnemaailman näkökulmasta, joka siis on korostuneen sentimentaalinen. Yleensä, joskaan ei siis välttämättä aina, itsemurhiin vaikuttavat oikeastaan päinvastaiset syyt, kuten rakkauden puute, henkinen väkivalta tai syrjäytyminen. Harvemmin lapsi tappaa itseään sen takia, että vanhemmat rakastavat paljon häntä ja sitä kautta myös välittävät liikaa hänestä. Esitetyt ongelmat ovat todellisia, mutta niiden seuraukset kuvaavat enemmän teinin tunnemaailmaa kuin todellisuutta.

The Virgin Suicidessa vanhempien talo on yhtäaikaisesti tyttöjen turvapaikka ja vankila. Sellaista ristiriitaisuuttahan koti varsin usein edustaa teini-ikäisille. Coppolan paljastus elokuvan ”ratkaisusta” nähdään lopussa, kun tyttöjen kuoltua pidetään yläluokkaiset juhlat vihreässä myrkkykaasussa. Smokkiin pukeutunut poika hyppää uima-altaaseen demonstroiden itsemurhaa huutaen: ”You don’t understand me, I’m a teenager”. Siinä se on, elokuvan twist: kysymys ei ole eksplisiittisesti itsemurhista, vaan elämän kasvukivuista, viattomuudesta, joka kohtaa reaalimaailman, ymmärtämättömyyden tunteesta ja huomionkipeydestä.

Post Scriptum

Markku Soikkeli tulee varsin toisenlaisiin päätelmiin, puhuessaan elokuvan murhamysteeristä, hänen arviossaan. Hänen feministinen ja kulttuurihistoriallinen tulkintansa on erittäin korkea tasoista. Voin suositella myös hänen muihin kirjoituksiinsa tutustumista.

http://www.uta.fi/~csmaso/elokuvat/Virgin_suicides.htm